Elämä on huora, sitten sinä kuolet.

Tuijotan tuhkakupissa käryävää tupakkaa. Mä en tumppaa sitä, vaikka se haisee pahalle. Mietin eilistä. Istun baarin vessassa pidättämässä itkua. Luen vessan oveen kaiverrettuja tekstejä. "Rakkaus voittaa aina". Ei voita. Se saa hymyilemään hetkeksi. Itkemään liian usein. Sitten se lähtee. Vedän syvään henkeä. Raotan ovea. Ihmiset nauraa. Lattia on tahmea. Kuulen, kuinka ihmisten kengät jää kiinni lattiaan. Laitan oven kiinni. Jään vielä hetkeksi vessaan istumaan. "Ei uusia viestejä". Mikset sä vastaa? Avaan oven ja menen pöytään istumaan. Lonkero maistuu liian makealta. En puhu mitään. Istun vaan hiljaa. Tiedän, että jos joku hymyilee mulle, mä purskahdan itkuun. "Ollaanko me tavattu jossain?" Ei olla. Enkä mä halua tutustua. Mä haluaisin vaan olla liian kännissä itkemään. Hymyilen ja nauran. Vähän ehkä laulan. Unohdan hetkeksi kaiken. Ja aamulla herään tyhjyyteen. Mulla on kylmä. Luen yön aikana saapuneita viestejä. Se sattuu.

Kevät on ihana. Se tulee aina kertomaan meille, että kesä on tulossa. On jotain mitä odottaa. Aamuisin on vielä kylmä, mut aurinko saa mut hymyilemään. Oon kaivannut sitä, kun saa palella ja valita bussipysäkiltä kohdan, jota aurinko lämmittää eniten. Pysähdyn siihen hetkeksi seisomaan ja kuuntelen Lana Del Reytä. Menen kouluun. Se ehkä vähän ahdistaa. Ei koulu, vaan se, ettei mulla ole siellä ketään. Odotan innolla illalla saapuvaa sähköpostia. Juon vähän siideriä ja avaan koneen. "Sinua ei ole valittu koulutukseen". Niin tietysti. Unelmat on tarkoitettu rikottaviksi.