Rautatie vie Helsinkiin eikä pois elämästä.

Kävelin junanraiteita pitkin ja yritin tasapainoilla raiteen päällä. Oli pelottava ajatus, että jos nyt tulisi juna, mä kuolisin. Tai ehkä mä ehtisin väistämään. Ehkä, ehkä, ehkä. Juna kuitenkin varoittaa ennen kuolemaa. "Tuut tuut!" ja sitten sä kuolet. En oikein tiennyt minne olin menossa, mut päätin kulkea raiteita pitkin eteenpäin. Halusin ajatella ja musta tuntuu, etten mä pysty ajattelemaan, jos seison paikoillani. Tuli mieleen se Anssi Kelan joku biisi. "Mun täytyy kävellä näin, mun täytyy kävellä näin, kun jotain herää sisälläin." Ehkä Anssikaan ei pysty ajattelemaan, jos se ei kävele.

Mä olisin halunnut aamulla istua kynttilänvalossa suihkun lattialla. Teen niin välillä ja kutsun sitä rentoutumiseksi. Mä en kuitenkaan ymmärrä, et miks mun pitää maksaa vesilaskuja, kun en tänäkään aamuna saanut lämmintä vettä. Enkä voinut istua lattialla kynttilänvalossa. Nojasin kylmiin kaakeleihin ja odotin, et vesi lämpenisi. Mut ei se lämmennyt.

Ehkä mun pitäisi joskus kasvaa aikuiseksi ja päättää mitä mä haluan, eikä vaan ajelehtia. Ehkä mun pitäisi unohtaa kaikki mitä mulla oli. Mut miten mä voin unohtaa elämän, jota mä elän vieläkin? Tai miten voin unohtaa tunteen, jonka mä tunnen vieläkin? Ja se tunne kasvaa mun sisällä tosi isoksi. Jos mä voisin palata ajassa taaksepäin, mä en muuttais mitään, koska sä et kuitenkaan muuttuisi. Mut jos mä voisin muuttaa sua, mä en varmaan siltikään muuttaisi mitään. Mä oon oppinut rakastamaan sun virheitä. Toisaalta ajattelen myös, et rakkaus on riippuvuutta. Oonko mä sitten riippuvainen sun virheistä? Osaisinkohan mä edes elää, jos sä et olis jatkuvasti sotkemassa mun elämää. Ehkä se olis liian helppoa.

Kun tajusin, että ne junanraiteet johtaa vaan Helsinkiin, eikä vie mua pois mun elämästä, mä käännyin takaisin. Menin ystävän kanssa baariin juomaan laimeaa lonkeroa. Tunnen jonkun oudon yhteyden ihmisiin, jotka on menettäneet isänsä. Vaikkei mikään muu meitä yhdistäisi, se yhdistää. Ja se mun ystävä, maailman iloisin ihminen. Se vaan nauraa ja hymyilee, vaikka se on varmasti ihan rikki sisältä. Tai ehkä se ei olekaan rikki. Jos se vaan osaa elää. Jos se oppi elämään, eikä jäänyt ajelehtimaan.